Taas on vierähtänyt aikaa viime päivityksestä. Tuo oma työ vie nykyään kaiken aikani joten siinä syy siihen, miksi ei ole oikein aikaa istua koneen ääressä silloin kuin haluaisi ja huvittaisi.
Pennut voivat aivan loistavasti. Ikää natiaisilla on jo pian jo 6 viikkoa. Kiinteää ruokaa on opittu syömään, toiset paremmin ja toiset huonommin. Kaikista parhaimmalla tavalla maistuu almon penturuoka. Miamoren herkkävatsaisten kissojen ruoka on myös ollut yksi suosikki. Nappulakupilla en ole ketään vielä nähnyt, mutta eiköhän se siitä kun vielä hieman kasvavat.
Pennut ovat menneellä viikolla vallanneet meidän olohuoneen ja pentuhuone on nyt lähestulkoon historiaa paitsi öisin ja silloin kun emme ole kotona. Vielä en uskalla pentuja jättää Iiron, Roopen, Taran ja Pinja-emon kanssa keskenään, koska laumassa on hivenen pinna kireällä. Tara ei siedä jostakin syystä nyt Pinjaa ollenkaan eikä Pinja liiemmin kyllä Iiroa. Tänään Pinja on saanut luultavasti raapaisun silmäänsä tapellessaan Iiron kanssa ja sitä se on tämän päivän siristellyt. Seurailen tilennetta vielä huomiseen ja jos sitten ei ole parempi, täytyy Pinja käyttää eläinlääkärissä tarkastuksessa. Muuten Pinja voi hyvin ja hoitaa pentuja hienosti, taas kerran.
Pentujen painot ovat nousseet aivan upeasti. Myös Mona joka edelleen on pentueen pienin on nostanut painoaan tosi hyvin.
Nyt 5 ja puolen viikon ikäisenä painot ovat seuraavanlaiset
Luna 774g
Noa 776g
Mona 619g
Rio 747g
Upeaa eikö??
Luonteet ovat tulleet esiin nyt ja aika rauhallista sakkia näyttää kuitenkin olevan, vaikka kyllä sitä vauhtiakin on.
Luna on aika paljon samanluonteinen kun veljensä Rio. Molemmat tykkäävät seurailla ihmisten tekemisiä ja katsella suoraan silmiin. Molemmat pitävät sylissä olosta ja monesti kellahtavatkin seljälleen ja nautiskelevat. Rio on kova puhumaan, Luna ei puhu kuin silloin kun riehuu ja kun on mammaa ikävä ja sille asiaa. Noasta on tulossa luultavammin pentueen rasavilli ja jokapaikan höylä, sillä se herra ehtii kyllä paikkaan kuin paikkaan ja jokapaikka on tutkittava ja pian. Noa on myös tällä hetkellä kaikista itsepäisin. Mona on Noan paras kaveri ja yleensä painii vain Noan kanssa. Mona on kova juttelemaan ja syö aina todella hyvin. Kaikki ruoka kelpaa yleensä Monalle. Mona on neiti jota ei tarvitse yleensä montaa kertaa kieltää ja käskeä kun jo asia mitä ei saa tehdä, menee perille, viisas likka..ainakin vielä.
Tämä pentue on omasta mielestäni aivan huippu ja harkitsen vakavasti tekeväni tämän yhdistelmän vielä uudelleen. Pinjalla ei siihen varmastikkaan ole mitään sanomista. Mitään ei kuitenkaan ole vielä lyöty Roopen omistajan kanssa lukkoon.
Sijoituskissani Rhea on saanut nyt virallisesti toisen omistajan. Sijoitussopimus on nyt päättynyt ja omistajuus siirtyi Rheaa loistavasti hoitaneelle Marjannalle.
Suuret kiitokset Marjannalle Rhean hyvästä hoidosta. Toivon, että saatte vielä monta monituista yhteistä vuotta Rhean kanssa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti